Friends

Huomenna vihdoin osa tuosta rompekasasta siirtyy Kirppiscenteriin (Turku, länsikeskus) osastolle 150 viipyen toivottavasti siellä hyvin vähän aikaa, mutta paikka varattu pariksi viikoksi meille. Käymme lähes joka päivä lisäämässä jotain, vain murto-osa vaatteistani lähtee huomenna paikalle. Toivottavasti menevät kaupaksi; aikalailla uloskanto hintaan sinne niitä hinnoittelin. On mekkoja, paljon kenkiä (vintagea ja muutenkin erikoisia klopoja), hameita, parit housut, printti t-paitoja, koruja yms.. Myöhemmin viemme hieman astioita ja muutakin sälää.
Piti ottaa kuva siitä kenkärivistöstä mitä hinnoittelin, mutta unohtui. Mistä mulla kertynyt niin paljon?!

Tänään sitten intoutuessani siivoamaan roinaa pois luhistui Isäpuoleni roskiksesta pelastama 50-luvulta peräisin oleva lipasto päälleni. Enkelini vain hekotteli, kun kuuli toiseen huoneeseen kauheaa meuhaamista ja sadattelua. Sainpas sitten raivoa purata naputellemalla nauloja pohjaan, että etujalat pysyivät taas pystyssä. Laatikosto on nyt sekin tyhjillään ja odottaa muuttoa toiseen huoneeseen. Tavaraa pois, pois, pois! Oikein ahdistaa, mitä kaikkea sitä onkaan kertynyt ja miten epäkäytännöllisesti. Mukavaa pistää tässäkin asunnossa hihat viuhumaan ja tehdä vielä enemmän itseni näköinen. Kumma kyllä, pienen viime talven inhokkikauden jälkeen alkanut taas pitää koko paikasta.

Pistinpä tänään myös tuunaten; uhriksi joutui kesäkuun leffaprokkiksesta puvustamosta napattu t-paita, joka aivan liian ylisuuri ja miesten vieläpä. Paidasta muokkaantui mukava tunikamekko.

T-shirt that turned into a tunic dress. Love it! Tulen käyttämään tämän niin puhki. Huomioitaa, sininen! En muista milloin olisin omistanut sinisen vaatekappaleen.

Myös etsiessani nappeja siskolta saamaan villatakkiin huomasin, ettei sopivan kokoisia ollut itselläni säästössä tarpeeksi. Pistin merkille kuitenkin, että napit ovat yhtä isoja, kuin useat omistamani pinssit!

From pin to a button! Villapusero kun käsinpestävä voi pinssit ottaa aina tarvittaessa irti ja vaihtaa tahtoessaan toisiin. Kätevää!

English Summary:
Tomorrow I will take a lot of shoes, dresses, skirts etc to a fleamarket near to me. At last!
It´s so riberating to get rid off some stuff I don´t need. I even made the prices to be very low. Hope someone will give them a new home.
I´ve made some t-shirt reconin. This Mario shirt is from my last movieprojects wardrobe. It was so too huge for me, so I cutted the sleeves away and made some hand-sewing to make it more fit. Now it is a nice dress tunic. I will use it a lot, I´m sure! Also, while trying to find some nice buttons for my cardigan (I just got it from my Sister) I noticed that I can use my pins to do the work as they are same size than buttons that would fit! Now I can change them everytime I get bored to them + have some extra detail on it. Nice!

I just watched the pilot of Glee. I want more! I will totally follow it :D Too bad that the rumor that Adam Lambert would guest star in an episode was just a rumor, started from Adam and the Glee cast working on their separate projects in the same studio complex. But a girl can dream, right?

Also, now I have a feeling that there are people waiting for my next fic, but only because they want to point and stare instead of enjoy. Oh well. Everyone to have their own fun.

Viikonloppuna piti juopua kovasti mutta se jäi sitten mainaamiseksi.
Perjantaina olin Kesä-remmillä vähän liikenteessä, mutta lähdin suht aikaisin kotiin koska lauantaina oli tarkoitus olla työporukan saunailta. Maanantain työvuorossa tosin ilmoitin että en juo sitten ainakaan salmaria.
Lauantaina ensin duuniin. Lähdin peliin sillä mielellä että pojat saa kantaa mut Inter-fanien kanssa pihalle, mutta toisinpa kävi. Vaikka luonnollisesti piti olla turkulaisjoukkueen puolella niin ensimmäisen vartin jälkeen oli kyllä fiilis JJK:n puolella. Inter pelasi ihan sikamaisesti, töni selästä, kamppasi ja kaiken huippuna maalivahti kävi yhteen JJK:n hyökkääjään käsiksi. Inter sai yhden keltaisen ja yhden punaisen kortin (eikä näistä kumpikaan ollut tuo maalivahti), meno oli kuin lätkämatsissa konsanaan. Ja tuomari aivan dorka.
Voitettiin peli, ja Iinan kanssa olimme kovasti lähdössä saunomaan ja juopottelemaan kun pomo ilmoitti että saunailta on peruttu kun ei sinne ois ollut tulossa kuin me Iinan kanssa. Kiitti vaan pojat, on se kumma kun ei saunasakkia saada kasaan, se ois tullut todella tarpeeseen. Kävimme Katseessa yhdellä ja lähdimme kotiin.
Peruutin pelin joka olisi ollut ensimmäinen reiluun vuoteen. Lappeenrannasta (tai nyt täältä Jyväskylästä) ei yksin viitsi kovin kauas ajella pelaamaan taloudellisista syistä. Nyt ois kuitenkin ollut peli Mikkelissä sellaisena viikonloppuna että oisin päässyt. Peli ei kotisivujen perusteella herättänyt kovin suurta luottoa, mutta ajattelin että kyllä siä kerran kesässä on päästävä fantsularppaamaan, ei se sitten haittaa vaikkei se kovin hyvä peli olisikaan.
Pelinjohto ei kuitenkaan vastannut maileihin (ilmon kyllä kuittasi) ja tiedusteluun hahmosta ja pelimaksun osoitteesta ei vastattu, ja kun viikko ennen peliä ei edes hahmon lyhytkuvausta ollut tullut, päätin että peruutan pelin. Täytyy yrittää järjestää viikonloppuja niin että pääsis Luomisen lauluun.

I spent a lovely week at the cottage with Tweety, the rabbits and my parents. Much eating, readig and warching Columbo. The rabbits enjoyed themselves quite a bit and just zigzagged across the living room. My gums healed nicely and I managed to eat solids. All in all a good trip.

On viisumi(!) ja on puolet lipuista! Lippu Ulaanbaatarista Moskovaan on, mutta Moskova-Helsinki -piletti pitaa noutaa katevasti Moskovasta matkatoimistosta, joka on sijoitettu jonnekin hornaan. Onneksi on ohjeet, osoite ja osaan venajaa.

Mutta: paluu Helsinkiin 26.7.

(Ehka parasta tassa matkassa on se, ettei tarvitse olla vahaan aikaan missaan tekemisissa venalaisen byrokratian tai maan viranomaisten kanssa. On ollut kylla opettavainen matka. Venalaiset ovat paasaantoisesti tosi mukavaa ja ystavallista porukkaa, maa kaunis ja poliittinen johto & jarjestelma kutakuinkin niin perseesta kuin vain olla ja voi. Enka nyt puhu omasta puolestani, koska loppujen lopuksi on ollut aika iisia. Sen sijaan, ei huvittaisi olla esimerkiksi tadziikki, joka on toissa Venajalla.)

Okey, it looks like it's a big, stinking NO for my application for becoming a member in aific. I can live with that. Some of the "no" comments went over the requirement of polite concrit, though, judging the fic for its pairing and not for its quality. Most of them just commented on the "oddness" of the writing, asking if the fics were betaed (yes, they were), unintentionally catching me for being a non-native speaker.

But the thing? The thing is that one of the commenters remembered that my Adam/Danny fic had been ripped to shreds in the comments in ontd_ai's badfic post, and that my fic was the source of the "I have no problem with your gay" -thing. OMG LOL! I hadn't known that! I mean, how hilarious is that! I always liked that tag. (And I'm still standing behind that wording in the fic, by the way.)

So, my fic wasn't only Not Good Enough, So No Thanks, but actually So Bad We Have to Ridicule You. But I asked it myself when I applied, so everything is good.

Karakorumista Ulaanbaatariin bussillaan! jne.

Karakorum oli eri siisti mesta. Suoraan Falloutista! Oli hylattya teollisuutta, mysteerinen luostariraunio, kuppiloita, joista saisi lisatehtavia, tori seka yleisilmapiiri polyinen, kuuma ja aavikoitunut. Tsingis-kaani varmaan pyorisi haudassaan, jos tietaisi, etta muinainen imperiumin paakaupunki on tosi pieni laava jossain kaiken tuolla puolen.

Mutta mutta: eri siisti mesta silti. Marokkoviboja, erityisesti takkikaupan suhteen, ja kuvattua tuli sikana. Bussimatka takaisin kanssa hauska: aroa, nomadeja laumoineen, kameleita, hevosia rykelmissa lammikoilla ja loputonta aroa ja aavikkoa. Ihme super.

Huomenna relailupaiva Punaisessa Sankarissa ja maanantaina villin viisumisirkuksen grande finale. Tiistaina paluujunailua, jos niin suodaan.

On muuten uusi hiusväri nyt esillä lärvikirjan profiilikuvassa. Niille jotka eivät ole nähneet. Ja uusi ihana hamonenkin.

So, I gave in and started to write a sequel to Visit. Angst, here I come.

Anyway. What is interesting is that I have at some point developed a fear towards a blank canvas, meaning in this case, a blank Word document. I just can't start anything straight in it. Instead I write to Mac's Stickies notes, or honest to god blank paper that I keep in my night stand for exact that purpose. It actually makes my text a lot better if I first write it by hand, almost straight from my brains to paper, and then only after I type it down, doing some major editing and adding in the process.

I have said this before, but I totally can't understand people who start from the first paragraph and then continue along with the plot and the physical order of words to the end. I think it cripples creative writing, to try to just "write up" a story that's supposedly already ready in your head. It's like when we wrote Finnish language essays in school by hand; you had to start from the start and continue to the end, because there were no text editing or re-writing. No wonder fiction was so much harder to write than non-fiction, then.

I also really can't understand people who write fics as chapters. Sometimes it's a great idea to post a fic in chapters, or even start posting the fic before it's entirely betaed, but writing it as it goes? How does that actually even work? Could someone explain this to me? Could someone at least point me to a space where I could decently ask someone to explain this to me, without it turning into a wank?

Also, new default icon! Adam Lambert has angel wings in his ass, your argument is invalid!

Lokakuun alusta vapautuu yhden tai kahden hengen huone huippukivasta Krugerin kommuunista Koivukylässä, rauhallisella alueella 10 minuutin kävelyn päässä juna-asemalta.

50-luvulla rakennetussa omakotitalossa on (muistaakseni) 117 neliötä kaikkiaan kolmessa kerroksessa: kolme isoa makuuhuonetta, reilun kokoinen keittiö, olohuone, yksi vessa, iso eteinen, ihastuttava kuisti, runsaasti varasto- ja säilytystilaa sekä suuri kellari, jossa on kunnon verstas kaikkeen askarteluun, plus pukuhuone ja puilla lämpiävä sauna.

Lisäksi löytyy suuri aidattu puutarha, jossa on oma pieni kasvimaa, mansikkapenkki, omenapuita, marjapensaita ja mahdollisuuksia vaikka mihin.

Vuokra on 325 tai 433 e, riippuen siitä tuleeko yksi vai kaksi uutta asukasta. Lämmitys sisältyy hintaan, vedestä, sähköstä ja netistä tulee muutama kymppi nassua kohden lisää.

Luontaisetuihin kuuluu myös kaksi kämppistä ja kissa, kaikki kivoja. Ei siis sovi allergisille, mutta uudet lemmikit ovat tervetulleita, kunhan vain tulevat toimeen alkuperäisasukkaiden kanssa. Jos kaipaat sekä omakotiasumisen tuomaa tilaa ja mahdollisuuksia, että omaa rauhaa, on tämä oikea koti juurikin sinulle!

Sanaa, ja yhteystietojani, saa mieluusti laittaa eteenpäin kaikille kivoille! <3

Ei yksinkertaisesti jaksa just nyt alkaa käymään festaria taas kerran läpi. Kivaa oli, ensi vuodelle on tehty parannusehdotuksia ja arki on taas. Aika väsyksiin kyllä toi veti. Koko viikko päivät toimistolla ja illat yöhön asti teltalla, la-su välinen yö GM:ssä töissä, maanantai toimistolla ja illalla JJK:n matsissa. Tämä tosin aiheutti sen että sunnuntain päättäjäisissä join kaksi siideriä ja lähdin kotiin. Viimeiset kaksi tuntia olin istunut hiljaa ja tuijottanut seinään.
Vähän meinaa mennä hermo kun festari on loppunut melkein viikko sitten ja eräillä se vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

They're everywhere. 8|

Sain sanoja marianc ja korppis

Oranssi. Inhokkivärini useita vuosia. Pääni tosin olen värjännyt kupariseksi 2004 maaliskuusta asti, josta väri siirtyi hiljalleen garderoobiin joskus 2007 tienoilla. Yllättäen väriä löytyykin komerosta ja kotoa muualtakin. Jonkinsortin voimaväri, onhan horoskooppikivinikin karneoli, joka punaoranssi. Tulta, tappuraa, kuparia, hehkua, joka hohkaa himmeänä ja vahvana, mutta ei liian kirkkaasti.



Larppaaminen. Rakkaimpia harrastuksiani jo 10 vuoden ajan. Mihin tämä aika oikein katoaa? On vuosia, jolloin pelaan koko ajan ja vuosia, jolloin pelejä kertyy ns. yksi per vuodenaika. Aina yhtä ihanaa saada hahmo tuoreena luettavaksi ja lähteä miettimään, miten sitä tulkitsisi ja eläisi. Olen näitä Turkulaisia kaappilarppaajia; pelaan mielelläni myös pääni sisällä hahmon arkielämää siinä hetkessä eläytyen, enkä tarvitse paljon menoa ja meininkiä, maailman pelastamista neljässä tunnissa, että viihtyisin hahmossani. Vuosien varrella eläytyminen on muuttunut syvemmäksi ja pelikokemuksetkin välillä rankemmiksi. Hieno harrastus. Ainoastaan tuo proppimäärä vie kauheasti kaappitilaa, mikä ärsyttää.


Pic from my first LARP, ever. 10y ago...

Samppa. Rakas kissani. En ole kissaihminen ollut alkujani, mutta Sampan saavuttuani hoitoon viisi vuotta sitten jotenkin vain muutuin sellaiseksi. Kissakin jäi minulle, enkä hänestä pystyisikään enää luopumaan. Samppa on epätavallisen sosiaalinen, ihmisrakas ja kiinni minussa. Olemme aikamoinen tiimi.



Kesä. Suomen kesä on lyhyt ja yhtä kiihkeä, kuin orgasmi. Tämän sanoi eräs luokkatoverini kerran minulle, kun soudimme tyyntä järvenselkää elokuisena yönä. Itsekin pyrin saamaan tästä lyhyestä ajasta kaiken irti, mitä mahdollista, mutta silti tuntuu, että se lipuu sormieni lävitse kuin vesi. Olen kyllä enemmän vielä kevät ja syysihminen, mutta etenkin tämä kesä on ollut itselleni kovin mukavaa aikaa.

Valokuvaaminen. Tapani näyttää miten maailman näen, uskoisin. Aloitin valokuvaamaan aktiivisesti vuonna 1997 ja kuvasin vuoteen 2003 filmikameroilla itseni perikatoon. Tallessa on yhä pahvilaatikollisia negatiiveja. Kamera kulki kaikkialle mukana, kuten nykyisinkin. Kuvat ehkä eivät ole mitään mestariotoksia, mutta itse nautin niiden näpsimisestä ja käsittelystäkin. Pitäisi tosin palata taas kuvaamaan filmikameralla. Ostoslistalla lomokameroita.

Kauneus. Lukiossa ystäväni sanoi minulle jonkun valvotun ja filosofoidun yön päätteeksi, että sinä päivänä, kun hän lakkaa näkemästä maailmassa kauneutta, hän voisi yhtä hyvin olla kuollut. Tajusin itse kokevani asian samalla tavalla. Olen välillä varsin rasittava toistellessani ympäröivää maailmaa tarkastellessani "onpas kaunista! Esteettisyys on itselleni tärkeää. Hedonistisena luonteena ahminkin kaikenlaista kauneutta itseeni jatkuvasti. Viimeaikoina olen liiankin hullaantunut kauniista kengistä. Lobotomia kenkäfriikkeys-osioon aivoista, kiitos!

Hulluus. Ei tätä maailmaa kestä, jos ei ole hieman hullu. Syntymähulluus onkin hieman oletettava arvo, sillä normaalius on nykyisin sitä, mikä ennen oli hulluutta. Hulluus on ehkä omassa elämässäni hullaantumista: pimahdan täysillä uuteen musiikkiin, makuun, ajatukseen. Ennen ehkä vahvemmin -teini-ikäisenä vaahtosin Tähtien Sodasta kuin uskonnosta monet, sama homma avaruuden kanssa. Mustavalkoista koheltamista asian puolesta. Enää en niinkään, mikä sinäänsä sääli.

Jokaisen suvussa nyt on joku, joka on käynyt jossain mielisairaalassa lepuuttamassa hermojaan, eikös?

Whisky. Jumalten juoma. Ensimmäinen pitkäaikainen poikaystäväni oli viskimiehiä ja opetti minut, neitseellisen nuoren naisen, juoman saloihin. Olinkin hyvää pohjaa opettaa viskit, sikarit ja punaviinin yms herkuttelun, kun makuhermoni olivat vielä kurittomat ja tottumattomat. Rakastuin sitten totaalisesti mallasviskeihin ja tämä rakkaus on kestänyt jo 10-vuotta. Harmikseni kaapistani löytyy juomaa harvemmin, mutta onneksi työssä käyvät ystäväni joskus tarjoavat lasillisen. Haaveena onkin omistaa joskus oiva kokoelma erinäisiä mallasviskejä.



Avaruus. Pakopaikkani ja suurin, läpi elämäni kulkenut intohimoni. En edes osannut vielä lukea, kun katsoin jo Carl Saganin Cosmos sarjaa televisiosta. Muistan vain planeetat, kaasusumut ja sen miten lumoavan kauniilta kaikki se näytti. Alle kouluikäisenä siirsin katseeni tähtiin ja hukutin vanhempani Siskoni kanssa kysymyksiin, joihin eivät osanneet vastata. Onneksi juuri sopivasti julkaistiinkin Mauri Kunnaksen Suuri avaruusseikkailu-kirja, joka onkin sitten kulutettu puhki. Isän pikkukiikareiden avulla taivasta tuli skannattua läpi, paljon siitä ymmärtämättä. Turkuun muutettuani liityin heti Ursaan, aloitin aktiivisen taivaan läpi raivaamisen ja vuoden päästä liityin Turun Ursaan. Heti ensimmäisenä kerhoiltana sinne mentyäni törmäsinkin aktiiviin, joka tutustutti minut tornin saloihin. Samainen neito on ollut 12-vuotta paras, läheisin ystäväni. Yläasteen jokaisen perjantain (ja viikonloput, juhlapyhät, lomat) vietinkin tähtitornilla tahi tapahtumissa. Tutustuin myös useisiin muihin harrastajanuoriin, joiden kanssa sitten hengattiin Helsingin byrålla, pidettiin kesäleirejä ja valvottiin öitä taivaan alla. Ihan eka poikaystävä oli tähtiharrastaja, toinen olikin sitten tähtitieteilijä, jonka kanssa pidimme yhtä vuosia. Vieläkin elän ja hengitän universumia. Asun huoneistossa, josta näkee hyvin taivaan. Aina pihalla kulkiessani katseeni nousee ylös katsomaan, mitä jännää taivaakupu nyt tarjoaa. Eikä katselu jää yksin tähtiin, vaan juurikin taivaanilmiöihin pilvistä säähän. Odotan taas kovasti elokuuta, kun pääsen makaamaan ystäväni (ja toivottavasti Siskoni, kanssa) päivän lämmittämille kallioille katselemaan, kuinka Perseidien meteoriparvi viivoittaa yötaivasta. Samalla sukellan katseellani kauas linnunradan pölypilvien ohi, yhä syvemmälle avaruuteen.



Tulipas tunteikasta...

Jos joku haluaa sanoja, annan mie niitä kyllä.

EDIT. Lisää jupedogilta.

Banaani. Herkullinen eväs sillaisenaan, paloina luomujugurtin kera tahi leivonnassa. Myös jossain wokkiruuissa ehdoton. Syön banskua paljon.

Uskollisuus. Tärkeää. Pyrin olemaan uskollinen; itselleni ja läheisilleni. Mitä se sitten syvimmillään tarkoittaa, on toki jokaisen omassa kuupassaan pidemmän päälle. Ystävilleni olen uskollinen rakastamalla ja välittämällä, olemalla mahdollisesti läsnä jne. Onneksi suurinosa läheisistä ymmärtävät, vaikka en aina olisikaan tavattavissa ja joskus vaikka sanonkin "nähdään hei kuule pian" minusta ei kuulu mitään. Etenkin parin viime vuoden aikana olen kaivannut vielä enemmän omaa tilaani ja aikaani. Koska olen ystävilleni uskollinen, lämpöäni ei menetä vaikka ei tapaisikaan joka päivä. Tästä pisin ystävyyssuhteeni onkin hyvä todiste.

Hame. Käytän aina vain vähemmän housuja. Parisen vuotta sitten oikeastaan vain töissä, koska taskuihin sai asioita. Nykyisin omistan paljon mekkoja, joissa taskut, joten sekin pulma ratkaistu. Hameihmiseksi minut tunnistaa siitäkin, että nyt toukokuussa koulussa piipahtaessani kanssaopiskelija kiljahti "Sulla housut jalassa, wtf!" käyttäessäni farkkuja. Hame/Mekko/Tunika on kotoisin vaatekappaleeni. Minä olen hame, hame on minä.

Leopardi. Noheva kissaeläin; pilkullinen tahi musta. Ketterä, sulava ja nopea. Minua kun usein verrataan kissaan, olisiko leopardi sitten meikästä se kehittyneempi (lihonneempi? Ahahha, liian väsy..) versio. Kiehtova katti, sen liikkumista on aina lumoavaa katsoa, kun näen.

Ilo. Olen yleisiloinen immeinen, vaikka päälle sataisikin rekkalasteittain kakkia. Saatan kyllä murehtia, möyhiä hieman siinä sonnassa ja jopa alentua ruikuttamaan, mutta silti en menetä iloisuuttani. Näen valon ja aurinkoa, vaikka päivä olisikin harmaa. Revin sen fiiliksen sitten mistä ikuna sen vaan kykenen. Onnistunut munakas, kahvimukillinen, kissan tassutus, hyvä biisi, komea bussikuski, punainen huulipuna, kirjan sivujen tuoksu.. You name it.

Kuten viime vuonnakin, lähdimme Etelä-Ruotsiin. Sinne kun kutsu kävi ja paikka vallan loistava, kuten seurakin. Tästä taitaa tulla vuotuinen tapa.




( More pictures under this cut! )

Ja ensi vuonna uudestaan. Pidemmäksi aikaa, jopa.

nyt, takas ma-ti-välisenä yönä.

Katsoin justiinsa ysäri suosikkini Jurassic Park, jossa yhä mielestäni komein teema ikinä. John Williams on nero, todellakin. Olin jo ennen leffan nähtyäni mukulana kova dinofani, mutta elokuva oli mulle vakuutus siitä, että paentologi ammattina olisi parasta ikinä. Ahminkin sitten varhaisteininä tähtitiedekirjojen lisäksi dinosauruksiin liittyvää matskua, mutta eipä paljon löytynyt, muita kuin lastenkirjoja. Yliopistojen kirjastoista kyllä olisi saanut.

Dinouutisia on vieläkin kiva seurata. Juuripa äsken löysivät uuden, jättimäisen kaverin Brasilian mullista.

Hihii!


Ja fiilistelyä. Tippa linssissä ja ihokarvat pystyssä täällä kuuntelen:

My fav theme ever. Part that starts around 4.28 just blows my mind every time I hear it! Those horns...

Muistan kun ajoimme kuulaana alkusyksyn iltana pyörillä pois elokuvateatterilta ja Isän kanssa hyräilimme teemaa. Silti musiikista tulee vielä vahvemmin mieleen Firentsen yön tuoksu, koska ostin cd:nä soundtrackin sieltä huhtikuussa 1997. Kuuntelin sitä istuen parvekkeella katsellen Hale Bob komeettaa, joka oli laskeutunut jo pois Suomen tähtitaivaalta.

On se jännä, miten tuoksut, maut ja musiikki sitoo muistot vielä vahvemmin, kuin valokuva tahi muistoesine.

Hoh. Olen nyt ehkä pakannut - epäilyttää, kun tavaraa on lopulta aika vähän. Tai no, jos nyt lähdetään siitä ajatuksesta, että yksi rinkka ja iso selkäkori on vähän. Matkaaminen lahden yli ilman autoa vähentää irtonaisen pikkukaman tarvetta kummasti. Nukkukamat, kypärä ja gambeson meni selkäkorissa pakattaviksi pakuun, mulle jäi rinkallinen vaatteita ja keskeneräisiä käsitöitä. Tuliaisille ei kai tarvi varata tilaa, kun rahaa ei ole juuri yhtään. Mut enpä mä mitään niin ihmeellistä ehkä tarvitsiskaan, tuhlaisin kaikkeen kivaan sälään vaan.

Olen myös tyhjentänyt jääkaappia, varmistanut kissanhoidon, säätänyt jotain tanopallijuttuja ja yrittänyt keksiä, mitä kaikkea olen unohtanut. Varmaan aika paljon kaikenlaista. Kissan suhteen huono omatunto, olen taas tänäkin kesänä ihan sikana poissa. Ja vaikka vastikään on todistettu, että kissat hallitsevat omistajiaan erityisellä kehräyksellä (kiitos, J.), ei tuo raukka vaikuta mitenkään loputtoman onnelliselta. Mutta tämänkin asian suhteen pohdinta mahdollisesta toiminnasta jäänee myöhemmäksi.

Ehkä tässä tosiaan on nyt kaikki. Ilta ompelua, ja huomenaamulla lähtee lautta klo 7.30. Ja sit onkin Bitwa pod Grunwaldem all week long :)

osapuilleen viisi vuotta sitten luin Jouko Elon ja Timo Peltovuoren kirjoittaman kirjan ¡Nicaragua! (1986), joka kertoi sandinistisesta Nicaraguasta ja sen demokratiaa ja vapautta Yhdysvaltojen imperialismin ikeen alla tavoittelevasta kansasta. aikaisemmin olin törmännyt sandinisteihin lähinnä The Clashin levyn nimessä, enkä ymmärtänyt asiasta sen enempää. ¡Nicaragua! oli kuitenkin herätys, joka tuli vaikuttamaan sitten lähes kaikkeen.

tuolloin, juuri vallankumouksen 25-vuotispäivänä tilanne näytti pitkälti menetetyltä. nyt, 30-vuotispäivän lähestyessä, tilanne näyttää valoisammalta, mutta sen siunauksellisuus tuntuu vähintäänkin ristiriitaiselta. FSLN nousi jälleen valtaan vuoden 2006 presidentinvaaleissa, mutta Nicaragua danielista ei kuitenkaan ole sama asia, monellakaan tapaa. toisaalta Ortegan johtaman Nicaraguan tietää toimivan ulkosuhteissaan mielekkäästi, jos kohta paikoitellen äkkiväärästi.

kuluneen viiden vuoden aikana Latinalaisen Amerikan poliittinen kartta on piirretty uudestaan. Venezuelan radikaali vallankumouksellisuus on saanut seuraajia Boliviasta (2005) ja Ecuadorista (2007). Hondurasin keskustaoikeistolainen laillinen presidentti Manuel Zelaya on liittänyt myös maansa Venezuelan johtamaan blokkiin, vaikka onkin tällä hetkellä tökerön fasistikaappauksen tähden maanpaossa. samalla oikeiston käsissä vuosikymmeniä olleet Paraguay (2008) ja El Salvador (2009) ovat siirtyneet vasemmistohallituksiin. myös Guatemalassa valittiin viime vuonna presidentiksi vasemmistolaisempi ehdokas.

Hondurasin fasistikaappaus kuitenkin osoittaa, miten herkästi demokratia kumotaan, kun kansanvaltaiset voimat ovat saamassa vallan. Nicaraguassa ei ole syytä pelätä tällaista kehitystä, sillä Daniel Ortega huolehtii kyllä siitä, että sandinistivallankumous ei luovu vallasta, hyvässä ja pahassa. koitan viikon päästä katsella, kuinka 30-vuotisjuhlia vietettiin ja kertoa sitä myöten lisää. tämä olkoon vain muistutuksena siitä, että taistelu jatkuu.

Olen kyllä siitä iloinen, että minulla on identtinen kaksoissisko jolla on a) hyvä maku b) samankokoinen kroppa kuin minulla c) palkkatyössä, että ostelee paljon vaatteita, joita ei sitten käytä ja tunkee kirpparisäkkiin. Koska aina välillä pääsen penkomaan nämä säkit läpi ja teen ihania löytöjä; usein jopa sellaisia, jotka ovat olleet omalla ostoslistalla. Nimim. omistan nyt hyviä villatakkeja (joissa oikeasti villaa!), kivan takin ja uudet larppisaappaat. Myös Enkelin kirpparisäkiltä tein löytöjä. Siskolla on vielä edessä meidän kirpparisäkkien penkominen ja sitten tavaramäärä lähteekin kirppiscenterille ensi viikon alusta.

Tänään haen kissan maalta. Koti tuntunut ihan tyhjältä ilman tassutusta. Juttelen tyhjille seinille ja harmaalle vaatemytylleni, kunnes muistan, ettei Samppa makailekaan päiväpeitolla.

Kroppa ihanasti väsynyt. Tanssinut useampana päivänä peräkkäin, kotosalla ittekseni ja yökerhoissa. Rahaakaan ei ole mennyt kuppiloissa, kun sinne on mennyt vain tanssimaan. Parasta liikuntaa pyöräilyn lisäksi, jota sitäkin taas suomeen palattuani olen päivittäin harrastanut, kun rahaa ei bussiin ole.

Kyllä mä vaan niin mun Enkeleistä tykkään. Ihanan rakastettavia ja ärsyttäviä, mutta enemmän kyllä rakastettavia.

Vahinko-otos, josta tuli vaan niin aito.



Siskoni kerää aurinkolaseja, vaikka ei sitä itse kenties myönnä. Kellä muulla on iso säkillinen mokomia? Pengoimme iloksemme sisältöä ja löytyi aika hulpeita pleksejä, joista kaikki näytti siskoni silmillä upeilta, mutta meillä muilla oikeastaan vain huvittavilta (kuvissa tosin ei näy ne ihan villimpiä).


(It´s kinda lame to wear sunnies on your glasses but I couldn´t see the camera without them...)

Mun kännykän laturi hajosi (otin vain irti latauksesta; hajosi kahteen osaan, eikä nyt uudestaan koottuna toimi) ja uusi maksaa lähemmäksi 30euroa. Kakki, sanonpa vain.

English summary:
Lately I have dance a lot; at my friends henparty, out with my girls and alone at home. Best exercise ever, imho. I´m very glad to have a twins sis who likes to shop. I went through her fleamarket bags (we are taking some stuff to a one fleamarket next to me) and made some nice finds! She has a perfect taste and we are almoust same sixe. Nice! She also got some stuff from me so...My sis also own a huge collection of shades, so we took some weird pictures wearing them.

Ugabuga!

Viisumitoimisto oli tanaan auki, mutta kaikki olennaiset tyontekijat harjoittelijaa lukuunottamatta jossain tyystin eri puolella Mongoliaa! Mutta: nyt on liput peruttu silti ja ollaan taas tayisin Venajan federaation armoilla.

Karakorumkin onnistui vain puoliksi. Bussit olivat pä:chkö, eli loppu, kuten taalla usein kuulee. Huomenna uusi yritys, nyt on jo bussilippu tosin. Ongelmana kai se, etta koska nyt viikonloppuna oli nomadein kokoontumisajot, oli kaupungissa huomattava tungos, ja nyt taas ovat kaikki menossa takaisin maalle.

Mutta: nyt nauttimaan vapaa-ajasta aurinkoisessa Ulaanbaatarissa. Viela on pari museota nakematta.